Kaikki kuvat: Hanne Manelius
Upeita retkiä
Aivan kuin jokaisen meidän on myös minun ja toverini Hannen elämästä suuri osa työtä. Meidän työ on olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja elää
hetkessä. Tuon toverini kanssa minä olen nauranut melko hurjasti, olen
istunut hänen vieressään satoja tunteja autossa, olen purkanut ajatuksiani
ja
iloinnut kaikesta tiellemme osuneesta kauneudesta. Niin siis syntyi
tämä tarina, viesti, kirje, tuuleen lähetetty ajatus.
Meidän retket
eivät aina ole sujuneet aivan kuin Stromsössä. Saatamme
ajaa viisi tuntia
takki oven välissä hulmuten, nauraa Hannelle
majoneesien levitessä
autoruokailussa rinnoille ja minun ABC:lle taas kerran jäänyttä käsilaukkua metsästetään
tuntikausia. Olemme matkanneet yhdessä Norjaan ja istuneet Oslon lentokentällä
kaksikymmentätuntia, olemme seilanneet lossilla, veneellä ja puskuroineet
Pentin kanssa
umpihangessa tiettömillä teillä. Meidän tielle on sattunut peuroja, poroja,
laamoja, hevosia, kissoja, koiria ja kanojakin. Mennyt vuosi on ollut
rikas.
Hetkittäin pelkäämme tunteja joita vietämme tienpäällä.
Liukkaus,
pimeys, rekat ja väsymys tekevät meidät heikoiksi. Me ollaan
kuitenkin me -
hereillä ja valveilla - ajovuorossa olevaa valvotaan
silmä kovana - suun jatkuvasti käydessä ei vain voi nukahtaa. Tiukan
paikan tullessa me hihitämme ihan kaikelle, yhteisen sopimuksen mukaan reissuilla ei pingoteta tai jäykistellä. Seisomme toistemme takana myötä- sekä
vastamäessä ja tuulen tuiverruksissa. Usein naurammekin sille, että
vietämme enemmän aikaa toistemme kanssa kuin miestemme. Aivan oikeasti
meille kummallekkaan ei mikään muu ole tärkeämpää kuin perhe. Äidin sydän
on kotona ja meidän elämän
määrittelevät lapset, koti ja
perhe.
Iso kiitos
Tämän tarinan ajatus oli kuitenkin se,
kuinka rikkaiksi te meidät
teettekään. Jokainen vierailu, tarina, koti,
mökki ja niiden ihmiset saavat
tekevät meidän matkan omalaatuiseksi. Kun kuuntelen
teitä ja katson
Hannen ottamia kuvia en voi välttyä ajatukselta, siitä
kuinka hurjan
hienoa on ollut saada tavata teitä. Jos meidän kuuluisi sanoa jotain
ne sanat
olisivat ehdottomasti : "Ihailemme". Kiitos siis teille ihanille
oven
avauksesta koteihinne ja mökkeihinne, ilman teitä tarina ei voisi jatkua.
Hannen sanoin :"
Me olemme niin kiitollisia Teille, jotka päästätte meidät elämäänne hetkeksi. Teille, jotka heittäydytte juttuun mukaan. Arvostan sitä aivan kamalan paljon, ilman sitä kuvat ja tunnelmat eivät syntyisi.
Ihminen on hieno pakkaus - se uskaltaa luottaa ja elää siinä pienessä hetkessä.
Tuhannet kiitokset sulle Ilona ja kaikille, jotka ovat retkillä kanssamme olleet - pus, pus :)"
Monesti meiltä kysytään ärsyttääkö toisessa jokin ja niin sitten
päädyimme vastaamaan.
Hanne:
"En tähän hetkeen keksi mitään, mutta
olen kyllä ajanut kymmeniä
kilometrejä Ilonan takia - käsilaukku saattaa nimittäin
jäädä aivan minne vain :)."
Ilona:
"Hannes, on Hannes ;)Hannenkin
puhelin on muuten ollut hukassa kerran,
tai kaksi vai kolme :) Shoppailussa
häviän toverilleni kuus- nolla."
Hyvät puolet
Hanne:
"Ilona on
kartalla - ei ajaessa, mutta noin niikuin silloin tällöin
kodeissa.
"
Ilona:
" Hanne osaa nauraa. Vaikka kaikki olisi pielessä,
auto lepikossa ja
sysipimeä yö ympärillä -komppaava kaveri istuu tukevasti
vieressä."
Tunnelmallista joulun aikaa teille Ihanat meiltä!
Ilona
ja Hanne