8. huhtikuuta 2017

Keväinen olohuone!







Valo tulvii ikkunoista, linnut laulaa ja mieli laukkaa ties missä. Kevätvillinä olo on ehkä parasta juuri nyt. Perjantaina ajelin kukkien ja auringon paisteen kanssa kotiin. Auto tuoksui aivan kasvihuoneelle - oli aivan pakko lauleskella korkealta ja kovaa radion kipaleiden mukana. Onneksi ette kuule lauluni, sillä tunnustan, ettei minulle ole annettu sävelkorvaa lainkaan;). Yleensä laulan vain yksin - säästääkseni perhettä ja ystäviäni kiekumiseltani.

Inspiroitumassa kävin Huiskulassa, jos kaipaat kevään tunnelmia suosittelen poikkeamaan. Seuraaviin juhliin tahtoisin kokeilla tätä pullokoristetta. Ihan kohta pääsen siirtämään kukkaset kasvihuoneeseen, joka odottaa jo tämän siivoajan moppia. Saisikohan kasvihuoneen pysymään lämpimänä puhaltimen avulla - tai vaikka patterin? Täällä jo niin sormet ja varpaatkin palaa halusta upota multaan ;).


Aurinkoa kohti tänäänkin,
Ilona

Yhteistyö Huiskula





7 kommenttia:

  1. Teidän olohuone on niin ihana! <3

    Täällä pohjoisessa joudutaan odottamaan vielä tovi jos toinenkin että uskaltaisi mitään kasvihuoneeseen viedä. Onneksi keväästä voi nauttia muutenkin.

    Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunein Helinä. Täälläkin saatiin tänään lumet takaisin maahan, mutta nautitaan lumella tai ilman :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Valo saa kodinkin kylpemään kevätmoodissa :)

      Poista
  3. Niin kaunista teillä on <3
    Olipa näyttävä koriste pullonkaulassa.
    Mukavaa viikonloppua Ilona <3

    VastaaPoista
  4. Oon sanaton, Ilona !!!! Kaunista ♥
    Meillä sataa lunta, joten kevät ei ole mitenkään ajankohtainen täällä meillä ☺ Ei uskois huhtikuuksi, kun ulos katsoo *hih*

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!